Kuvataidepsykoterapiassa käytetään kuvan luomista ja niistä keskustelua psykoterapian tukena. Ei tarvitse osata maalata tai piirtää ennen kuvataidepsykoterapiaan tuloa.
Kertojen sisältö
Kuvataidepsykoterapiassa ei tarvitse joka kerran tehdä kuvaa, mutta jos tilanne on sopiva niin tarvikkeet ovat tarjolla tilassa.
Asiakas keskustelee terapeutin kanssa aiheesta, jonka jälkeen kuvan luominen on mahdollista. Terapia-aika jakaantuu usein kuvan tekemiseen ja sen jälkeiseen keskusteluun. Kuvat säilytetään terapiassa sen keston ajan ja niihin voidaan palata terapiaprosessin eri vaiheissa. Asiakas voi halutessaan viedä kuvat itselleen.
Mikä hyöty on kuvan luomisesta?
Taidemenetelmillä on mahdollista ilmaista liian kivuliaita asioita. Kuvataidemenetelmät ovat tuki, jonka avulla voi tutkia tunteita ja uskomuksiaan, sekä ratkaista ristiriitoja. Kuvaan voidaan palata, sitä muokata ja kehittää keskustelussa. Kuvan luominen mahdollistaa sanattoman viestinnän perinteisen psykoterapian rinnalla.
Hiekkaterapia
Hiekkaterapia kuuluu kuvataideterapian alle kuuluviin luoviin terapiamenetelmiin. Käytetään hiekkaa matalassa astiassa piirtämisen ja maalaamisen sijasta. Proprioseptiset aistimukset aktivoituvat hiekkaa koskettelemalla, mikä voi vapauttaa muistoja eri tavalla kuin vain puhuminen.
Hiekkaan luodaan kuvaelma pienillä miniatyyrihahmoilla. Samalla lailla kuin maalatusta kuvasta, niin tästä hiekkaan tehdystä teoksesta keskustellaan ja sitä käytetään sanallisen ilmaisun tukena. Menetelmä sopii kaikille.
Terapianurkan kuvataidepsykoterapeutilla on koulutus hiekkakuvaterapian yhdistämisessä kliiniseen työhön ja Deep Talk -menetelmän käytössä.
Terapianurkassa työskentelee yksi kuvataidepsykoterapeutti nuoria ja aikuisia vastaanottaen. Käynneistä voi maksaa itse, KELA:n kuntoutuspsykoterapia tai muiden tahojen maksusitoumukset ovat mahdollisia. Käynnit tapahtuvat pääsääntöisesti Nummelassa, etäterapia on myös mahdollista.

